Greenwich's Conradh, "Rad"
|
VH11-035-0003 Rotu - Connermara, conn Sukupuoli - Ori Syntynyt - 25.08.2009, 16.7v - VARL, täyttänyt 3 vuotta 16.01.2010 Säkä - 145 cm Koulupainotteinen, Ko VaB Re 100cm Kasvattaja Fancy / Greenwich Omistaja CJ. VRL-00136 |
Rad on rauhallinen orii, joka tulee yllättävän hyvin toimeen eri hevosten ja ponien kanssa, oli nämä sitten vanhempia oreja tai ohikulkevia tammoja. Ihmistenkin kanssa se tulee mukavasti juttuun, innostuu välillä tervehtimään pehmeillä hörähdyksillä. Lapsia se tutkii yleensä kiinnostuksen vallassa, kuin ihmetellen niiden pientä kokoa tai honteluutta - varsoja se katsoo aivan samalla tavalla. Ihan kuin nuori herra olisi unohtanut olleensa aivan yhtä pieni aikaisemmin. Poika on kasvanut huomattavasti siitä kun se tallille tuli, ja toivomme yhteisen matkamme jatkuvan pitkään.
Hoidettaessa Rad on rauhallinen, hieman se saattaa steppailla jos se joutuu seisomaan aloillaan liian pitkää, mutta ei sen enempiä hätäile. Harjatessa se taitaa yleisemmin torkkua, mutta harjan lähestyessä päätä, se saattaa hieman vastustella. Jalat tuo nostaa hieman robotinomaisesti, nytkähtäen. Pestessä ori saattaa innostua vesileikkeihin, jonka vuoksi hoitajat hyvin usein palaavat pesureissulta läpimärkinä hapan ilme kasvoillaan Radin loistaessa innokkuudesta. Taluttaessa ori seuraa taluttajaa rauhallisesti, suitsiminen ja satulointikin onnistuvat helposti.
Ratsastettaessa Rad on yhteistyöhaluinen - testattuaan ratsastajansa tahdon lujuutta. Teistailu saattaa kestää useita ratsastuskertoja, ja ilmenevät useammin kysyvinä "Tarkoititko tosiaan niin?". Ori siis saattaa esimerkiksi ympyrälle pyydettäessä koettaa uralle takaisin, ja jos se saa tahtonsa läpi, voi olla ettei johtajuutta ihan heti saakaan takaisin. Muuten Rad onkin osaava, painoavuilla toimiva kouluratsu, joka on pehmeä suustaan ja reipastahtinen. Se pitää hyppäämisestäkin erityisen paljon, joten aina välillä tuolla harjoitellaan esteilläkin.
| i. Greenwich's Callaghan KTK-II, Reserve, VIR MVA Ch. |
ii. Vagelunds Regulus |
iii. Gaeltah Benjamin evm |
| iie. Tingelwinkle evm |
||
| ie. Cailin Cinnamon Ch. |
iei. Aldin Cornelius evm |
|
| iee. Duns Cathleen evm |
||
| e. Jefton's Marissa |
ei. Mister Jeffcode |
eii. Mister Bond evm |
| eie. Natalicode evm |
||
| ee. Miss Edie YLA2 |
eei. Gallant Brandon evm |
|
| eee. Cute Diana evm |
Radin isä on upea kouluponi Greenwich's Callaghan. Calle on menestynyt hienosti sekä kouluratsastuksessa, että valjakkoajossa. Myös näyttelyistä on tullut menestystä ja ori onkin saanut VIR MVA Ch arvonimen. Tämä upea punaruunikko ori löytyy myös kantakirjasta II-palkinnolla. Luonteeltaan Calle on säyseä ja ihmisläheinen, yhteistyökykyinen ja kaiken kaikkiaan erittäin rauhallinen. Myös ratsastettavuus on hyvä, ori on herkkä, mutta kuitenkin rauhallinen. Hän tuntuu pyrkivän miellyttämään ratsastajaansa parhaansa mukaan ja menisi varmasti läpi talliseinän - jos ratsastaja sitä vaatisi. Harvinaisen hyvä luonto ja upea ulkomuoto ovat saaneet muutamien tamman omistajien huomion ja ori onkin jättänyt kaikkiaan neljä jälkeläistä.
Uskomattoman ulkokuoren omaa myös Radin isän isä Vagelunds Regulus alias Regi. Tämä ori saa monet huokailemaan kateudesta ja hieromaan silmiään, sillä Regi on kyllä todella kaunis poni. Pitkä harja tuulessa hulmuten ori katselee tarkkaavaisena ympärilleen ja nostelee jalkojaan korkealle, välillä hieman tammoille hirnuen. Upeat mustat jouhet sekä suloinen papurikkokuviointi ja uskomattoman ylväs ryhti tekevät tästä herrasta unohtumattoman komean. Käsiteltäessä Regi on kuitenkin hyvin vaativa ja välillä hankala. Vaativaa luonnettaan se ei kuitenkaan tunnu periyttäneen neljälle jälkeläiselleen.
Enemmän söpön kuin komean ulkokuoren omaa Radin isän emäkin Cailin Cinnamon eli tuttujen kesken Cinna. Kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa kilpaillut ja suhteellisen paljon menestynytkin tamma on pääsääntöisesti kiltti tapaus, jolla - kuten kenellä tahansa ihmiselläkin - on välillä huonoja päiviä. Rauhallinen luonto on selvästi periytynyt usemmallekin jälkeläiselle eikä tuo ole huono asia. Sekä hoitaessa että ratsastaessa kiltti Cinna on uskomattoman suloinen kurkatessaan karsinasta ulos ja höristessä tulijalle. Kokeneiden ja kokemattomien ratsuksi sopiva tamma on jättänyt kolme jälkeläistä.
Radin Emä Jefton's Marissa on yleispainotteinen tammaneiti. Marissa on kauniin kimo unelmaponi, joka on helppo käsitellä ja rauhallinen tilanteessa kuin tilanteessa. Aluksi tämäkin poni kokeilee ratsastajaa ja hoitajaa, mutta yhteisen sävelen löydyttyä ei ongelmia usein tule. Monet lapset ovat ihastuneet tamman lempeään luontoon ja aluksi olleisiin muutamiin haasteisiin sekä tietenkin unelmaponimaiseen ulkonäköön. Yleispainotteinen tamma on kilpaillut esteillä ja koulussa, molemmissa napaten monia sijoituksia ja voittojakin. Kuitenkaan tamma ei ole varsonut kuin kerran.
Radin emän isä Mister Jeffcode on pirteä ja hieman kenkkuileva ori, joka vaatii ehdottomasti tarkan käsittelijän. Orimainen Jeff huomataan aina sen kulkiessa ihan missä tahansa (esim. tarhasta talliin, kisapaikalla), sillä tästä orista lähtee ääntä! Aina kävellessään jonnekin ori hirnuu ja katselee ympärilleen kuin varmistaen, että jokainen paikallaolija huomaa hänet. Jos jossain edes vähän matkan päässä on tammoja, ori alkaa tanssahdella ja riuhtoa hieman, käsissähän tämä ori yleensä kuitenkin pysyy - mahdottomasta ponista ei ole suinkaan kyse. Myös etujaloilla kaapiminen ja reippaat liikkeet ovat Jeffin huomattava ominaisuus.
Emän emä on kaunis Miss Edie aka Missi. Tämä todellinen yleisponi on kilpaillut koulua, valjakkoa, esteitä sekä sitten muutamia yksittäisiä kilpailuja suunnistusta ja matkaratsastusta. Tämä kimo ponitamma on pirtsakka ja vauhdikas, eikä moni meinaa hänen kyydissään meinaa pysyäkään. Hoitaessa tamma on hieman levoton, tekisi mieli liikuskella ja pyöriä karsinassa, mennä ulos tai päästä juoksemaan. Ratsastaessa Missi on reipas ja virtaa tuntuu riittävän helposti pariksikin tunniksi. Etenkin esteitä hypätessä tiputuksia tulee, jollei verryttelyä ole tehty ja energiaa päästelty.
© Takku
| Synt | Nimi | Emä | Omistaja |
| 00.00.00 | Nimi | Emä | Omistaja |
Alla vain sijoitukset (vanhimmat alempana). Koko kisakalenterin näet täältä.
| Päivämäärä | Kutsu | Jaos - luokka | Sijoitus |
| 25.10.11 | Pientalli Hipsutus | KRJ - HeC | 03./30 |
|
Kuvien hevosella ei ole mitään tekemistä sivujen tietojen kanssa. // The horse in the pictures has nothing to do with the information shown on the page. // Sivujen hevonen on virtuaalinen, toisin sanoen pelkkää mielikuvitusta. - The horse on this page is virtual, a figment of imagination. Ulkoasu © CJ. // Otsikon brushit Adoben ja Brushheezyn sivuilta. // Kuva © CJ. |
|
Toimii MF'lla, chromella ja IE'llä - Works on MF, chrome and IE
